Olen Vesilahden kunnanvaltuustossa ensimmäistä kauttani. Yllätin kaikki ja eniten itseni yltämällä viime vaaleissa suoraan yhdeksi ääniharavaksi. Kuntapolitiikka on tuonut useita luottamustehtäviä, joista keskeisin on tehtäväni valtuuston (2.) varapuheenjohtajana. Niiden lisäksi olen aktiivinen ja monessa toimessa mukana puolueeni sisällä. Yhdistykseen jos toiseenkin liityttyäni löydän aina itseni vastuutehtävistä. Yhtenä niistä toimin Pirkanmaan PerusNaisissa puheenjohtajana viimeiset kolme vuotta. Jätin tehtävät vuodenvaihteessa, jotta minulla olisi enemmän aikaa panostaa omaan kuntaani.
Olen ehdolla vain kuntavaaleissa, koska haluan panostaa kaiken tarmoni 100% Vesilahteen!
Ammatiltani olen Senior technical consultant ICT-alalla. Luonteeltani olen suorapuheinen, aito ja empaattinen. Rakkaita harrastuksia ja sydämen asioita ovat rotukissojen kasvatus ja samba. Olen myös aktiivisesti Vesilahden seurakunnan toiminnassa mukana. Kirkkoväärtinä toimin silloin tällöin jumalanpalvelusavustajana niin kirkossa kuin ehtoollishartauksissa terveyskeskuksen vanhusosastoilla. Teen myös vapaaehtoistyötä ikäihmisten hyväksi seurakunnan ystäväpalvelussa.