HYVÄT PALVELUT KAIKENIKÄISILLE - HYVINVOINTIA JA SUJUVAA ARKEA
“Lupaan puolustaa laadukkaita ja saavutettavia perheiden, lasten, nuorten ja vanhusten palveluja. Uusi päiväkoti, hyvin toimivat koulut, monipuoliset liikuntapalvelut kaikenikäisille ja sujuva arki tekevät Vesilahdesta hyvän paikan kasvaa ja elää. Samalla huolehdimme kunnan taloudesta kestävällä tavalla. Varttuneemmalle väestölle haluan varmistaa mahdollisuuden elää ja asua Vesilahdessa arvokasta ja arvoistaan elämää sen loppuun asti tukemalla palveluliikennettä ja mahdollistamalla sen kaikille sitä tarvitseville, kehittämällä muitakin senioreiden palveluita ja erityisesti huolehtimalla omaishoitajien jaksamisesta sekä yksin asuvista ikäihmisistä.”
ELINVOIMAINEN, VETOVOIMAINEN JA PITOVOIMAINEN VESILAHTI - ASUKKAILLE, YRITYKSILLE JA KYLILLE
“Teen työtä sen eteen, että Vesilahti pysyy elinvoimaisena ja houkuttelevana asuinpaikkana niin uusille kuin nykyisillekin asukkaille. Panostetaan palveluihin ja pidetään huolta kaikista kylistä, tuetaan yrittäjyyttä ja maataloutta sekä kehitetään turvallista ja viihtyisää asuinympäristöä koko kunnassa. Vesilahti on kyliensä summa. Niiden elinvoimaisuus ja kyläyhteisöjen vireys ovat tärkeitä, ja niiden kehittämiseen tarvitaan aktiivisia tekoja.”
AVOIMUUTTA, KUNTALAISTEN KUUNTELEMISTA JA AKTIIVISTA OSALLISTUMISTA OMAN KUNNAN ASIOIHIN
“Lupaan edistää avointa ja läpinäkyvää päätöksentekoa sekä kuntalaisten aitoa kuuntelemista erityisesti suurissa päätöksissä. Haluan, että kuntalaiset voivat osallistua keskusteluun ja vaikuttaa siten oman kotikuntansa kehittämiseen. Yhteisöllisyys on Vesilahden vahvuus, ja sitä tulee vaalia tukemalla aktiivisia kyläyhteisöjä ja asukkaiden omaa tekemistä.”